torstai 28. maaliskuuta 2013

Ninjago - kakku vadelma-salmiakkitäytteellä

Vietimme yhdet synttäri perheen kesken ja kakun suunnittelija halusi Ninjago-kakun, jossa käärme ja Kai taistelevat keskenään hiekka-areenalla. Makumaailmaan tuli idea noin kymmenen vuotta sitten kaupasta löytyneistä ruutu-jäätelöistä, joissa makuna oli vadelma-salmiakki.
 Lopputulos oli tämä:
 
 
 
Pohja:
4 munaa
1½ dl sokeria
1 dl gluteenitonta jauhoseosta (pirkka/sunnuntai)
3/4 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
 
Voitele ja korppujauhota (gluteenittomilla korppujauhoilla) 24 cm:n vuoka. Vatkaa sokeri ja munat vaahdoksi. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää varovasti vatkaten vaahdon joukkoon.
 
Paista  150 astetta n. 50 min uunin alatasolla.
Anna hetken aikaa vetäytyä vuokassa ennen kumoamista.
 Anna kakkupohjan tekeytyä mielellään seuraavaan päivään ennen täyttämistä. Gluteeniton kakkupohja on herkästi murenevaa, joten leikkaaminen onnistuu paremmin, kun kakkupohja on seissyt päivän.
 
Täytä kakku edellisenä päivänä paistovuokaan ja anna moussen hyytyä yön yli jääkaapissa.
Näin ollen kostuta kakkua hieman varovaisemmin täytön yhteydessä ja kostuta seuraavana päivänä tarvittaessa pohjaa ja päällistä lisää.
 
Kostutukseen:
n. 3 dl spriteä
 
Täyte: (kahteen väliin)
4 dl kermaa
200 g ranskankermaa
100 g tuorejuustoa
3 rkl tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria
3 rkl Apteekin salmiakki- mixeriä
6 liivatelehteä
tilkka kiehuvaa vettä
4-5 dl vadelmia
 
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää vaahtoon ranskankerma, tuorejuusto ja sokerit sekä salmiakki. Liota liivatelehdet mahdollisimman vähällä määrällä kiehuvaa vettä (2-3 rkl) ja lisää moussen ohuena nauhana, koko ajan vatkaten. Kääntele vadelmat lopuksi mousseen. Jos vadelmat ovat jäiset, mousse hyytyy hetkessä.
 
Koristelu:
1 prk Flora Vispiä
Hiekka Wiener Nougat-cruschia
 
Lähikuvaa hahmoista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti