perjantai 17. tammikuuta 2014

Gluteenittomat viinerit

Jouluksi tarvitsee aina leipoa viinereitä, sekä normaalina versiona, että gluteenittomana. Tänä jouluna kokeilin muumimamman ohjeella.

Kaikkein tärkein on kylmät ainekset viinereiden teossa, joten laita kuiva-aineet edellisenä päivänä pakastimeen!


50 g hiivaa
2½ dl maitoa
1 kananmuna
½ tl suolaa
2 rkl sokeria
10-12 dl gluteenittomia jauhoja (Pirkka)
400 g voita

Täytteeksi: paistonkestävää Vadelmahilloa ja vaniljakreemiä (jauheesta tehtyä).
Päälle: Tomusokeri-valkuaisseos

Murenna ja sekoita hiiva kylmään maitoon. Riko muna ja sekoita se maito-hiivan joukkoon yhdessä sokerin ja suolan kanssa. Lisää joukkoon jauhot vähitellen, mutta mahdollisimman nopeasti sekoittaen, jotta sitkoa ei muodostuisi.

Anna taikinan levätä kylmässä 10 min.

Kaulitse taikina suorakuomioksi 30x40 cm (silikonitason päällä). 
Leikkaa jääkaappikylmä voi ohuina siivuina suorakuomion toiselle puolelle, jätä reunasta n. 2 cm:n kaistale vapaaksi voista.

Taita puolisko, jossa ei ole voita, voipuolen päälle.
Anna taikinan levätä hetki kylmässä.

Kaulitse taikina uudelleen suorakuomioksi, taittele kolmeen osaan ja anna levätä kylmässä.
Toista tätä kolme kertaa (taita, kaulitse, taita, kaulitse...)

Laita taikina lepäämään kylmään ja valmista sillä aikaa vaniljakreemi paketin ohjeiden mukaan.

Kaulitse taikina paksuudeltaan n. 1 cm:n vahvuiseksi, leikkaa levystä 1-1½ cm:n kaistaleita ja kierrä ne kierteile. Muotoile haluamasi viinereiden näköiseksi.

Laita viinerit kohoamaan pellille -> kohota hyvin!

Voitele kananmunalla, laita vadelmahillo ja vaniljakreemi (pursotinpussilla) viinerin päälle.

Paista 225 astetta, n. 8-12 min, kunnes viinerit ovat kauniin värisiä.

Sekoita tomusokeri ja kananmunan valkuainen. Pursota jäähtyneiden viinereiden päälle ja nauti.

Vaihekuvaa, mutta kaulintavaihe jäi kuvaamatta:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti