torstai 30. lokakuuta 2014

Gluteeniton viineripitko

Nämä viineripitkot tein jo elokuulla, mutta aika ei tahdo riittää tähän bloggailuun nykyisinkään. Milloin tulisi aika, jolloin mahdollistuisi ajan käytön puolesta rakkaan harrastuksen toteuttaminen?


Gluteeniton pullataikina:
tästä annoksesta tulee kaksi valtavaa pitkoa tai kolme sirompaa.

½ l maitoa
1 pala hiivaa
3 tl psylliumkuorijauhetta
1 muna 
2 dl sokeria
1 (-1½ ) tl suolaa
kardemummaa maun mukaan
200 g voita
11 dl gluteenitonta jauhoseosta (sunnuntai)

Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon ja vispaa vispilällä psyllium joukkoon. Anna turvota n. 10 min ja vispaa välillä seosta. Sekoita muna, sokeri, suola ja kardemumma keskenään.
Lisää maito-hiiva-psyllium-seos joukkoon.

Lisää n. 5 dl jauhoja ja vatkaa taikinaa yleiskoneella 5-10 min, keskinopeudella.
Lisää vuorotellen sulatettu, jäähtynyt rasva ja loput jauhoista taikinaan.
Älä pelkää vatkaamista, vaan anna vielä lopuksi hetken aikaa vatkautua.

Leivo pullataikina pitkoiksi, jätä keskelle tilaa täytteille, Tässä täytteenä gluteeniton vaniljakreemi ja vadelmahillo.

Anna rauhassa kohota, voitele reunat kananmunalla ja ripottele reunoille raesokeria.
Paista 200 astetta n. 20 min tai kunnes pitkot ovat kauniin värisiä ja kypsiä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti