keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Gluteeniton mutakakku eli mud cake

Elämäni ensimmäistä kertaa valmistin mutakakkua ja täytyy sanoa, että herkkua oli.
Alkuperäisen ohjeen otin makuja.fi -sivustolta, mutta muokkasin sen gluteenittomaksi ja kaapista löytyville raaka-aineille sopivaksi.
 
 
Kakku tehty 20 cm:n irtopohjavuokaan.
 
150 g voita
150 g pandan tummaa suklaata
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
4 rkl vahvaa kahvia
1 1/4 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
3 munaa
1 dl fariinisokeria
1 dl ruokokidesokeria
 
Laita voi sulamaan kattilaan, paloittele sinne suklaat ja sulata miedolla lämmöllä. Ota kattila pois liedeltä hetkeä ennen kuin palaset ovat sulaneet. Loput sulavat jälkilämmöllä.
Sekoita puuhaarukalla hieman jäähtyneeseen voi-suklaaseokseen tumma kaakaojauhe siivilän lävitse sekä kahvi.
Sekoita gluteenittomat jauhot, leivinjauhe ja suola ja lisää edelleen puuhaarukalla sekoittaen, siivilän lävitse massaan.
Vatkaa munat ja sokerit kevyeksi vaahdoksi. Lisää taikinan joukkoon varovasti sekoitellen.
 
Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan.
 Paista 200 astetta, uunin keskitasolla 20 - 25 min.
 
Jäähdytä ja ripottele pinnalle tomusokeria.

Tarjoile kermavaahdon ja vadelmien kanssa.
 
 
Reunoilta paistunut enemmän, uunista oton jälkeen painui kuoppa keskelle, niin kuin kakun luonteeseen kuuluukin.

Vaihekuvia kakun teosta.


maanantai 28. tammikuuta 2013

Gluteeniton porkkanapiirakka

Siirtelen vanhasta blogistani ohjeita tänne uuteen sitä mukaa, kun teen leivonnaisia. Viime viikolla vuorossa oli porkkanapiirakka.
Tällä ohjeella porkkanapiirakasta tulee erittäin pehmeä ja hyvä.
 
 
Tällä ohjeella tein itse piirakan peltille, jonka koko on 42x32 cm (nämä ovat peltin sisämitat, eli mitat, johon taikina levittyy). Peltit ovat suuremmat, mitä olen aikaisemmin käyttänyt ja näin ollen olisi voinut hieman suurentaa ohjetta. Kuitenkin pohjasta tuli n. 3 cm:n paksuinen tälläkin ohjeella.
 
 4 munaa
4 dl sokeria
2 tl soodaa
2 tl leivinjauhetta
4 tl kanelia
1 tl vanilliinisokeria
4 dl gluteenitonta jauhoseosta
6 dl porkkanaraastetta
2 dl voisulaa tai juoksevaa margariinia
 
Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon. Lisää joukkoon viimeisenä porkkanaraaste ja voisula vuorotellen.
 
Levitä leivinpaperilla vuoratulle peltille ja paista 150 astetta, n. 40-60 min.
 
Jäähdytä pohja.
 
Kuorrute:
200 g tuorejuustoa
120 g pehmeää voita
7 dl tomusokeria
8 tl vanilliinisokeria
 
mantelirouhetta
 
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää joukkoon tuorejuusto ja vanilliinisokeri. Levitä täyte hyvin varovaisesti pehmeän pohjan päälle. Ripottele pinnalle mantelirouhetta.
 
Tässä vaihekuvaa.
Kuten jokainen saattaa huomata, minun keittiössä jauhot sekoittuu muna-sokerivaahtoon yleiskoneella, ilman siivilää...
 


lauantai 19. tammikuuta 2013

Gluteeniton kauraleipä

Joulun jälkeen ei ole tullut leivottua juurikaan makeita leivonnaisia, joten jatketaan leipälinjalla. Tässä yksi parhaista gluteenittomista leivistä. Maistuu ei-keliaakikollekin =)
 
 
Tästä annoksesta tulee kaksi pyöreää reikäleipää.
 
½ l vettä
vajaa ½ palaa hiivaa
½-1 tl suolaa
2 rkl ruokaoljyä
1 dl kaurahiutaleita
½ pkt (450 g) kauraleipäjauhoseosta (Finax)
 
Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen, lisää suola, ruokaöljy ja kaurahiutaleet. Lisää jauhot pienissä erissä ja anna samalla taikinan vatkautua yleiskoneessa. Jatka taikinan vatkaamista n. 5 min.
 
Leivo pyöreitä, n. 2-3 cm paksuisia leipiä suoraan leivinpaperille. Käytä tarvittaessa karkeita jauhoja (kaurajauhoja) leipomiseen. Tee pyöreällä muotilla reikä keskelle. Pistele leipä haarukalla.
Anna kohota.
 
Paista 225 astetta, n. 20-30 min.
 
Kuva tuote Kauraleipäjauhoseos
Tässä käyttämäni jauhoseos. Kuva otettu finaxin sivuilta.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Dallaspullat

Joulun herkkuja edelleen syödessä tuntui siltä, että tekee mieli oikeaa pullaa. Päätin kokeilla tavalliseen taikinaan leivottuja dallaspullia ja hyviähän ne olivat...
 
 
Ohje on normaali periaatteessa normaali pullan ohje, mutta teen pullataikinan aina pussista aineksia kaataen...
 
1 l maitoa
2 palaa hiivaa
2 munaa
2½ tl suolaa
3-4 dl sokeria
2 rkl kardemummaa
300 g voita sulatettuna
vajaa 2 kg vehnäjauhoja
 
Liota hiiva n. 40 asteiseen maitoon. Vatkaa munien rakenne rikki ja sekoita joukkoon sokeri, suola sekä kardemumma. Lisää maito-hiiva-neste ja sekoita vispilällä joukkoon n. 1/3 jauhoista. Vatkaa hetki ilmaa taikinaan. Lisää jauhot ja sulatettu voi taikinaan.
Anna kohota noin kaksinkertaiseksi.
 
Leivo itsellesi sopivia pullia (korvapuusteja, voisilmäpullia, sokeripullia, dallaspullia...)
 
Kohota leivotut pullat.
Voitele munalla, ripottele päälle halutessasi sokeria.
 
Paista 225 astetta n. 10-15 min.
 
Dallaspullien täyte: (riittää n. ½ l:n taikinaan)
200 g pehmeää voita
2 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
200 g rahkaa
½ - 3/4 dl vaniljakreemijauhetta
 
Vatkaa sähkövatkaimella voi ja sokeri sekaisin, lisää rahka, vaniljakreemijauhe ja vaniljasokeri.
Levitä täyte kaulitun taikinan päälle tasaisesti, kääri rullalle ja leikkaa pullat viinerivuokiin.
 
 
 
 


torstai 10. tammikuuta 2013

Gluteenittomat perunarieskat

Tämä perunarieskojen ohje on hyvä. Perunarieskojen mausta ei huomaa, että ovat gluteenittomia. Joten perunamuusin jämät kiertoon...
 
 
15 kpl pieniä rieskasia:
 
4 dl perunamuusia
1 dl kermaa
½ tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 dl kaurahiutaleita
1 -2 dl gluteenitonta jauhoseosta
 
Sekoita perunamuusin joukkoon kerma ja suola. Sekoita kuivat aineet kesk
enään ja lisää taikinaan. Laita ensin 1 dl jauhoja ja lisää lopuksi varovaisesti jauhoja, jos taikinaa ei pysty leipomaan. (Jauhojen määrä riippuu muusin vahvuudesta.)
Nostele lusikalla nokareita peltille ja taputtele jauhotetuilla käsillä rieskasiksi.
Pistele haarukalla reikiä rieskasiin.
 
Paista 250 astetta, n. 12 min. Kääri paistamisen jälkeen leivinliinan sisään, jotta rieskaset pysyvät pehmeinä.
 
Itse olen leiponut isoja rieskoja ja paistanut leivinuunissa arinalla.


tiistai 8. tammikuuta 2013

Syy syksyn ja alkutalven blogitaukoon...

Blogitauko venähti syksyllä ja alkutalvesta pitkäksi. Vanha blogini löytyy edelleen osoiteesta: http://feetu.vuodatus.net .
 Aika ei yksinkertaisesti riittänyt kaikkeen ja täytyi jostakin luopua. Tällä kertaa luopuminen täytyi tehdä minulle rakkaasta asiasta, mutta nyt on taas aikaa leipomiselle ja bloggaamiselle (toivottavasti).
 
Tässä kuvina pari selittävää tekijää:
 
 
 
Mutta nyt ollaan jo tässä vaiheessa, eli kakut ja pullat sekä leivät paistuu leivinuunissa.


maanantai 7. tammikuuta 2013

Gluteenittomat sämpylät

Löysin kaupasta Schärin kuituisen leipäjauhoseoksen ja sopiva ohje ko. leipäjauholle löytyi gluteenitonta leivontaa -blogista.
Sämpylät olivat jopa minun mielestäni hyviä ja rakenteeltaan täydellisiä.
 
 
Annoksesta tulee 12 sämpylää.
 
5 dl vettä
½ palaa hiivaa
1 rkl psylliumia
1 tl suolaa
1 rkl ruokaöljyä
2½ dl karkeaa jauhoseosta (sunnuntai)
2½ dl Schar Brot mix-jauhoseosta
 
Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen (itse liotan hiivan aina n. 40 asteiseen veteen). Sekoita joukkoon psyllium ja anna turvota n. 5 min. Lisää joukkoon suola ja ruokaöljy. Vaivaa taikinaan jauhot vähitellen, yleiskoneella koko ajan vatkaten. Leivo taikinasta heti sämpylöitä ja anna kohta n. 30 min.
Paista 225 astetta, noin 20-30 min. Itse paistoin sämpylät leivinuunissa ja paistolämpötila oli todennäköisesti alle 225 astetta. Siitä huolimatta sämpylät onnistuivat hyvin.

Kinderpiirakka

Aloitetaan kuvien ja ohjeiden palauttaminen tällä kaikkein suosituimmalla ohjeella, eli kinderpiirakalla. Tämä on ollut vuodatuksen blogini suosituin hakukohde ja kaikkein eniten kommentoitu postaus.
 
Edelleenkin tämä piirakka on äärettömän hyvää ja käy niin juhlaan kuin arkeenkin!
 
 
POHJA:
6 dl sokeria
5 dl gluteenitonta jauhoseosta (sunnuntai)
2 tl vanilliinisokeria
4 tl leivinjauhetta
6 rkl tummaa kaakaojauhetta
3 dl kiehuvaa vettä
300 g sulatettua voita
4 munaa
 
Sekoita sokeri, jauhot, vanilliinisokeri, leivinjauhe ja kaakaojauho keskenään. Kiehuta vesi ja sulata voi. Sekoita ne keskenään ja hämmennä puukauhalla kuivien aineiden joukkoon. Lisää puukauhalla sekoittaen vielä munat yksitellen taikinaan.
PAISTA 200 astetta, noin 30-35 min.
 
Jäähdytä piirakkapohja hyvin ennen kreemin ja suklaan laittoa.
 
VOIKREEMI:
150 g voita
5 dl tomusokeria
4 tl vanilliinisokeria
2 keltuaista
 
Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon vanilliinisokeri ja keltuaiset yksitellen. Vatkaa vielä hetki. Levitä notkea kreemi jäähdytetyn pohjan päälle ja laita suklaan sulatuksen ajaksi pakasteeseen, jotta lämmin suklaa ja pehmeä kreemi eivät sekoitu keskenään.
 
KUORRUTUS:
200 g (tai hieman enemmän) Fazerin sinistä suklaata sulatettuna.
 
Sulata suklaa mikrossa, levitä kovettuneen kreemin päälle.
 
VINKKI: Kaada vain osa suklaasta pienelle alueelle ja levitä se ensin. Tee näin suklaan levitys osissa. Jos kaadat suklaan kerralla kovetetun kreemin päälle, jämähtää suklaa helposti paksuiksi kerroksiksi, eikä sillä saa koko pohjaa peitettyä. Yksi tapa saada suklaan työstämiseen hieman lisää aikaa, on sekoittaa suklaan joukkoon 2 rkl ruokaöljyä.

Koristelu:
Valkoista suklaata
 
 

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Takaisin blogimaailmaan!

Kiireet ovat pitäneet minut pois blogimaailmasta muutaman kuukauden, mutta nyt elämä on hiljalleen rauhoittumassa normaaliksi - jos sitä koskaan voi normaaliksi kutsua.

Olen päättänyt aloittaa uuden bloggaamisen täällä - niin kuin useat muutkin. Yritän jollakin  aikataululla siirtää kaikki vanhoja postauksia vuodatuksesta tänne, mutta toistaiseksi jätän senkin blogin vielä auki.

Harmillisesti en saanut omaa vanhaa osoitteen alkuosaa käyttöön, joten se muuttui.
 
Tervetuloa kaikki vanhat ja uudet lukijat!